Kirjaudu

Kevään 2019 Non-stop-apurahat jaettu

Freelance-graafikoiden jakama Non-stop-apuraha houkutteli tänä keväänä ennätysmäärän hakemuksia, 29 kpl. Apurahoja haettiin yhteensä summalla 88 803 €. Apuraha myönnettiin kymmenelle hakijalle, yhteensä 25 200 €.

Non-stop-apurahaa voi hakea visuaalisen suunnittelun alaan kuuluville vapaille hankkeille. Apurahoja myönnetään hakemusten perusteella suunnittelijoille tai työryhmille harkinnanvaraisesti ja yhdistyksen budjetin puitteissa. Apurahat maksetaan Kopioston kopiointikorvauksista.

Neljän Freelance-graafikoiden jäsenen ja yhden ulkopuolisen asiantuntijan muodostama apurahatoimikunta kokoontui 15.5. Tietorantaan arvioimaan saapuneita hakemuksia.

Apurahatoimikunnan lausunto:

”Hakemuksia saapui 29. Apuraha myönnettiin kymmenelle hakijalle, yhteensä 25 200 €.
8 hakemusta jouduttiin hylkäämään pakollisten liitteiden puuttumisen takia. Joukossa oli hyviä projekteja, joille apuraha olisi kernaasti myönnetty ilman näitä puutteita. Lisäksi muistuttaisimme hakijoita siitä, että apuraha on paljon helpompi myöntää mikäli hakemuksen mukana on työnäytteitä tai luonnoksia. Kirjahankkeita oli useita. Päädyimme karsimaan omakustanteita, joita varten Friikuilla on omakustanneapuraha. Rohkaisemme tekijöitä hakemaan sitä. Emme kannata sitä käytäntöä, että kustantaja maksattaa tekijäpalkkiot apurahoilla. Kiinnitimme paljon huomiota projektien taiteelliseen laatuun – Freelance-graafikot haluaa tukea korkeatasoista ja monipuolista visuaalisen alan toimintaa.”

Apurahatoimikuntaan kuuluivat: Jenni Kuokka pj. (jäsenistön ulkopuolinen asiantuntija, pj.), Milla Kissaniitty, Anne Stolt, Tini Sauvo ja Matu Kormano (siht.).

Non-stop-apuraha kevät 2019 saajat (aakkosjärjestyksessä)

Björklund, Maria: Näyttelyn valmistaminen Galleria Sarjakuvakeskukseen, 2000 €
Eräpuu, Tiina: Kuvitetun Jumppahaitarin kuvitus ja toteutus, 2200 €
Inbar, Maarit: Mistä kirjaimet tulevat? Latinalaisen kirjoituksen kulttuurihistoria. Piirretyn kuva-aineiston loppuun saattaminen ja viimeistely, 2400 €
Karsikas, Ilja: ”Puhu puuroo ja muita juttuja” -kirjan graafinen ilme, 3800 €
Konsin, Jan: Serigrafia-painatus sarjakuva-albumi, 2000 €
Kontio (Savolainen), Salla: Kirjasarjan suunnittelu/kirjoitus/kuvitustyö, 3800 €
Poutiainen, Miikka: Elokuvan demon ilmeen, grafiikan, typografian, kuvien sekä lopputekstien suunnittelu, 2000€
Rannikko, Tuija: Näyttelyn taulujen tulostus, 1200 €
Talvitie, Virpi: ”Pääteos-Muistikirja” työskentely, 3800 €
Wahlberg, Salli: Satukirjan työstäminen valmiiksi, kirjoitus, suunnittelu, kuvitus, 2000 €

Onnea kaikille apurahansaajille!

uutinen