Kirjaudu

Syksyn 2018 Non-stop-apurahat jaettu

Freelance-graafikoiden ”Non-stop-apuraha” jaettiin nyt kolmatta kertaa. Hakemuksia oli yllättäen vähemmän kuin viime kierroksella. Kiinnostava havainto oli, että apurahahankkeissa kauden teemana nousi esiin lasten ympäristökasvatus kuvakirjan keinoin. Hyviä, tekijöiden ammatillista tietotaitoa ja laajemmin koko toimialaakin kehittäviä hankkeita kaivattaisiin edelleen lisää. Kannattaa siis laittaa ideamyllyt pyörimään ja hyvin perusteltu hakemus vetämään!

Non-stop-apurahaa voi hakea visuaalisen suunnittelun alaan kuuluville vapaille hankkeille. Apurahoja myönnetään hakemusten perusteella suunnittelijoille tai työryhmille harkinnanvaraisesti ja yhdistyksen budjetin puitteissa. Apurahat maksetaan Kopioston kopiointikorvauksista. Samalle hakijalle voidaan myöntää Non-stop-apuraha vain kerran vuodessa.

Neljän Freelance-graafikoiden jäsenen ja yhden ulkopuolisen asiantuntijan muodostama apurahatoimikunta kokoontui 16.10. Tietorantaan arvioimaan saapuneita hakemuksia.

Apurahatoimikunnan lausunto:

Hakemuksia tuli yhteensä 11 kpl. Haettu rahasumma oli yhteensä 38.900 euroa. Apuraha myönnettiin yhdeksälle hakijalle, yhteensä 26.435 euroa.
Yhden hakemuksen kohdalla toimikunta totesi ettei hanke, jota varten apurahaa haetaan parhaalla tavalla kohtaa apurahalle määriteltyjen tavoitteiden kanssa.
Yksi hakemus hylättiin puutteiden ja sekavan esitystavan vuoksi. Kehotamme pitämään hakemukset asiallisina ja ymmärrettävinä.
Visuaalisten suunnittelijoiden järjestönä toivomme hakemuksen liitteeksi havainnollistavia luonnoksia tai prototyyppeja. Jos hankkeeseen liittyy kirjapaino tai muu ulkopuolinen kumppani/taho, tarjoukset tai ostotositteet kustannusarvion liitteenä parantavat apurahan myöntämisen mahdollisuutta ja helpottavat apurahatoimikunnan työtä ts. positiivista päätöstä. Kokonaisbudjetin teko on tärkeä. Edelleen kehotamme tutustumaan hakuohjeisiin huolellisesti.

Apurahatoimikuntaan kuuluivat: Milla Paloniemi (jäsenistön ulkopuolinen asiantuntija, pj.), Tuija Rannikko, Matu Kormano, Kimmo Arho ja Heikki Sallinen (siht.).

Non-stop-apuraha syksy 2018 saajat (järjestys satunnainen)

Laura Haarlaa: Joulukalenterin tuottamiseen, 3800 €
Meria Palin: ”Moonrain” – visuaalisen novellin kirjoittamiseen ja kuvittamiseen, 2470 €
Markku Tanttu: ”Villielämää”-näyttelyn ja ”Vuosikertomus”-kirjan tekemiseen, 3500 €
Anja Hatva: ”Muuhalainen ja Käppälerttu”, lasten kuvakirjan kirjoittamiseen, kuvittamiseen ja taittoon, 1625 €
Nina Pulli: Lasten kirjan, palapelin, pehmokoiran ja taidenäyttelyn kustannuksiin, 2470 €
Liisa Kallio: ”Minä tykkään nyt – tunteiden työkirja lapsille” kuvittamiseen, 3800 €
Anne Stolt: Lasten kuvakirjan ”Hilppa Hömötiainen” graafiseen suunnitteluun, kuvittamiseen ja taittoon, 3300 €
Sanna Pelliccioni: ”Muistan sinua rakkaudella” -kirjan kuvittamiseen ja graafiseen suunnitteluun, 3000 €
Eeva Louhio: Näyttely Berliinissä, kustannuksiin ja työskentelyyn, 2470 €

Onnea kaikille apurahansaajille!

uutinen