Kirjaudu

Syksyn 2019 Non-stop-apurahat on jaettu

Freelance-graafikoiden jakama Non-stop-apuraha houkutteli tänä syksynä 23 hakemusta. Tämä apurahamuoto jaettiin nyt viidettä kertaa. Yhdelle hankkeelle myönnettävän apurahan suuruus on maksimissaan 3 800 euroa.

Apurahoja haettiin yhteensä summalla 69615 €. Apuraha myönnettiin viidelletoista hakijalle, yhteensä 30 400 €.

Non-stop-apurahaa voi hakea visuaalisen suunnittelun alaan kuuluville vapaille hankkeille. Apurahoja myönnetään hakemusten perusteella suunnittelijoille tai työryhmille harkinnanvaraisesti ja yhdistyksen budjetin puitteissa. Apurahat rahoitetaan Kopioston kopiointikorvauksista.

Neljän Freelance-graafikoiden jäsenen ja yhden ulkopuolisen asiantuntijan muodostama apurahatoimikunta kokoontui 27.11. Kopioston tiloissa arvioimaan saapuneita hakemuksia. Kiitos Kopiostolle vieraanvaraisuudesta.

Apurahatoimikunnan lausunto:

“Hakemuksia saapui 23 kappaletta. Apuraha myönnettiin viidelletoista hakijalle, yhteensä 30 400 €. Hakemusten taso oli vaihteleva ja ne synnyttivät paljon keskustelua raadin kesken. Raati tuki ensisijaisesti graafista suunnittelua, kuvitusta sekä niihin linkittyviä taidehankkeita. Joukossa oli useita persoonallisia ja taiteellisesti kunnianhimoisia projekteja. Ilahduimme myös kokeilevasta otteesta. Kannustamme liittämään hakemukseen luonnoksia suunnitteilla olevasta projektista helpottamaan arviointia. Selkeys on valttia. Hakemuksessa on hyvä perustella, miksi työ tehdään ja missä se julkaistaan. Apurahoja ei myönnetä takautuvasti jo toteutettuihin hankkeisiin. Suosittelemme keskittämään puhtaasti painokustannuksia koskevat apuraha-anomukset Freelance-graafikoiden jakamaan omakustanneapurahaan. Kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä hakemusten monipuolisuuteen, joka heijastaa hyvin nykygraafikon toimenkuvaa.”

Apurahatoimikuntaan kuuluivat: Kirsi Selin (jäsenistön ulkopuolinen asiantuntija, pj.), Liisa Kallio, Jan Konsin, Milla Paloniemi ja Miikka Poutiainen. Sihteerinä toimi Sanna Pyykkö.

Non-stop-apuraha 2019 syksy saajat

Ahola, Milja: Panoraamasarja Hakaniemestä fotopolymeerigravyyrimenetelmällä kustannuksiin, 600 €
Arho, Kimmo: Mistä kirjaimet tulevat -teoksen taittotyöhön, 3800 €
Ekebom, Terhi: Unien portti -kuvitusteoksen kuluihin ja työskentelyyn, 3800 €
Ellis, Robin: Animaation tekemiseen/A Big Hand, 3800 €
Hakala, Ilmari: 16 kpl Suomen luonto -aiheisen linoleikkaustekniikkaan perustuvan kuvituksen toteutukseen, 1500 €
Heikkinen, Annika: Aapa-printtisarjan visuaalisen tyylin suunnittelu ja toteutus, 1000 €
Ilkka, Juha: Näyttelyn kuluihin, 500 €
Is, Tanja: Näyttelyn teosten kustannuksiin, 1650 €
Louhi, Aino: Sarjakuvaromaanin Tähtienvälinen avaruus kuvittamiseen, 3800 €
Mallius-Malvela, Mira: Meri-karhun suuri suku -kirjan graafiseen suunnitteluun ja taittoon, 500 €
Paakkanen, Heikki: Dystooppishorroristisen luontokuvaston kuluihin ja työskentelyyn, 2000 €
Rekinen, Kaisa: Painotuotteiden suunnitteluun näkövammaisille, 2000 €
Rissanen, Anja: Välittäjä -sarjakuva-albumin ulkoasun suunnitteluun ja taittoon, 850 €
Rönkkö, Heikki: Sarjakuvaprojektin Hyvä aika (työnimi) parissa työskentelyyn, 3600 €
Sauvo, Tini: Elämäntyön arkistointiin ja näyttelyyn, 1000 €

Onnea kaikille apurahansaajille!

uutinen