Kirjaudu

Työskentelyapurahat 2023 on jaettu

Freelance-graafikoiden jakama työskentelyapuraha (entinen kohdeapuraha) houkutteli tänä syksynä 36 hakemusta. Yhdelle hankkeelle myönnettävän apurahan suuruus on maksimissaan 4 000 euroa.

Tämä apurahamuoto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Apurahoja haettiin yhteensä summalla 117 000 €. Apuraha myönnettiin 16 hakijalle, koko budjetin mukaisesti yhteensä 40 000 €. Hakemuksia tuli tänä vuonna suuri määrä ja niitä oli lähes saman verran kuin viime vuonna. Hakemusten korkea laatu ilahdutti raatia. Valitettavasti kaikille ansiokkaille hakemuksille ei voitu myöntää apurahaa. Apuraha myönnettiin selkeän työsuunnitelman perusteella kiinnostaville projekteille sekä hankkeille, jotka vievät alaa eteenpäin. Apurahoja myönnettiin sekä ansioituneille, että nuoremman polven tekijöille.

Työskentelyapurahaa voi hakea visuaalisen suunnittelun alaan kuuluville vapaille hankkeille. Apurahoja myönnetään hakemusten perusteella suunnittelijoille tai työryhmille harkinnanvaraisesti ja yhdistyksen budjetin puitteissa. Apurahat rahoitetaan Kopioston kopiointikorvauksista.

Kolmen Freelance-graafikoiden jäsenen ja yhden ulkopuolisen asiantuntijan muodostama apurahatoimikunta kokoontui 13.10. Tietorantaan arvioimaan saapuneita hakemuksia. Kiitos PAMille vieraanvaraisuudesta!

Apurahatoimikuntaan kuuluivat: Annukka Leppänen, (jäsenistön ulkopuolinen asiantuntija, pj.), Antti Kyrö, Kaisa Leka ja Anne Stolt. Sihteerinä ilman äänioikeutta toimi Miikka Poutiainen.

Apurahatoimikunnan lausunto:

”Raati arvostaa hakemuksissa lähtökohtaisesti graafisen suunnittelun koko kirjoa ja eri tyyppisiä projekteja. Tälläkin kertaa yli puolet tuetuista hankkeista oli kirja- ja kuvitusprojekteja. Tuettujen hankkeiden joukossa oli kuitenkin myös mm. kirjainsuunnittelua, näyttelyn tekoa, graafisen ilmeen suunnittelua sekä animoidun katutaideteoksen suunnittelua. Apurahojen vähäisen määrän vuoksi osa hankkeista sai vain osan haetusta rahoituksesta. Apurahaa pyrittiin jakamaan mahdollisimman monelle hankkeelle. Kuluihin ei työskentelyapurahaa myönnetä. Kiinnitimme hakemuksissa myös huomiota siihen onko hanke itsessään kestävän kehityksen periaatteiden mukainen erityisesti siinä tapauksessa jos hanke on ympäristöteemainen.

Jos kyseessä on kirjaprojekti, jolla on kustannussopimus tai se on ns. “kustantajavetoinen”, projektiin suhtaudutaan apurahan myöntämisen näkökulmasta kriittisesti. Emme tue kustantajien hankkeita tai hankkeita, joissa kustantaja pyrkii siirtämään kuluja tai riskiä tekijöille, mikä samalla vääristää toimialan rahoitusrakennetta. Apurahan piiriin ei kuulu myöskään tekijöiden portfoliot, freelancerin/yrittäjän oma brändäys tai muut vastaavat hankkeet. On myös hyvä huomata, että painokuluihin sekä digitaalisesta julkaisusta aiheutuviin kuluihin on erillinen projektin kustannusapuraha.

Jatkossa hakijoilta toivotaan lisää tarkkuutta, huolellisesti perusteltuja, selkeitä ja ytimekkäitä hakemuksia. Ilman tukea jääneiden projektien joukossa oli mielenkiintoisia hankkeita, mutta hakemukset olivat osittain puutteellisia ja hankkeet vielä jäsentymättömiä. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota visuaalisiin luonnoksiin ja kuviin suunnitteilla olevasta projektista sekä siihen, miten työn esittelee. Ei kannata myöskään olettaa, että raati tietää hakijasta tai projektista mitään. Etenkin kuvitus- ja taideprojekteihin liittyvissä hankkeissa luonnoksilla, projektin esimerkkikuvilla tai demoilla on ratkaiseva merkitys kuinka raati hahmottaa idean kääntymistä varsinaiseksi teokseksi. Aikaisemmin tehdyt työnäytteet voivat myös osaltaan tukea hakemusta, mutta eivät välttämättä ole riittäviä sellaisenaan projektin luonteesta toki riippuen.

On myös oleellista otsikoida visuaaliset esimerkit ymmärrettävästi. Raadin tulee pystyä erottamaan onko kyseessä luonnos, valmis näyte tulevasta projektista, aikaisempi muu projektia tukeva työnäyte, muiden töistä koostettu moodboard tai vastaava. Muista myös esitellä lyhyesti kaikki projektissa mukana olevat henkilöt ja tahot sekä heidän osuutensa työssä. Raati myös muistuttaa, että aikaisemmin saaduista apurahoista tulee olla tehtynä selvitys ennen uuden apurahan hakemista. On myös aina syytä lukea hakuohjeet tarkkaan, jotta hakemus on hakusääntöjen mukainen. Emme myöskään suosittele hakemaan samalla hakemuksella useampaan eri projektiin apurahaa.

Raati toivoo näkevänsä jatkossa lisää projekteja, jotka hyödyntävät uusia jakelukanavia sekä graafisen alan rajoja koettelevia ja alaa eteenpäin vieviä projekteja. Esimerkiksi digitaalisia ja/tai animaatiota hyödyntäviä teoksia on ollut hakemusten joukossa yleensä vähän.

Yleisiä ohjeita hakemusten tekoon
Toivomme hakemuksilta selkeät vastaukset peruskysymyksiin: mitä, miksi, kenelle ja mikä on projektin lopputulos. Nämä kannattaa kirjoittaa heti hakemuksen alkuun lyhyesti ja jatkaa tarkempaa kuvausta tai taustoitusta myöhemmin hakemuksessa tai tarvittaessa erillisessä liitteessä. Hakemuksessa tulee selvittää työn lähtökohdat, tavoitteet ja mahdollisten työryhmän jäsenten ja yhteistyökumppaneiden roolit. On tärkeää kertoa myös, miksi työ tehdään, miksi sitä pitäisi tukea sekä mikä on julkaisusuunnitelma. Puhtaasti kaupallisissa hankkeissa on tärkeää selvittää, onko kyseessä hakijan itsensä kehittelemä projekti vai asiakkaan tilaustyö. Erityisesti kirjaprojekteissa tulee selvittää onko kustantaja mukana hankkeessa, miten kirjaprojektin rahoitus ylipäätään rakentuu ja jakautuu eri tekijöiden kesken?

 

Työskentelyapurahan 2023 saajat

Björklund Maria, Animoidun katutaideteoksen suunnittelu ja toteutus Purkutaiteen Ihmemaa X -näyttelyyn, 1 000 €
Halme Lulu, Uhan alla -näyttelyn rakentaminen, 2 000 €
Harju Juha, Perheen pullistelukirja -jumppasatukirjan kuvitus, 4 000 €
Huppunen Noora, Kasvi- ja eläinaiheisen tuotesarjan suunnittelu, kuvitus ja graafinen suunnittelu, 2 000 €
Karsikas Ilja, ”Miksi isä itkee” (työnimi) – lastenkuvakirja avioeroon liittyvistä tunteista ja niiden käsittelystä. Kirjan kuvakäsikirjoitus ja kuvitustyö, 4 000 €
Lax Christina, Kalojen mielestä ja uhanalaisista kaloista kertovan kaksikielisen lastenkirjan kuvitus, 4 000 €
Mattsson Anna, ”View from My Window” – Taidekirja graafisen suunnittelijan taiteena, kirjan ulkoasun suunnittelu ja taitto, 2 000 €
Meretoja Pinja, Sarjakuvateoksen kuvitus ja graafinen suunnittelu, 3 500 €
Mäkelä Oona, Joulukalenterin ja joulukorttien suunnittelu ja toteutus, 500 €
Paavola Jani, Letterman Serif -fonttiperheen suunnittelu, 2 000 €
Pelliccioni Sanna, Mirandan mekko, romaneihin liittyvän lastenkirjan kuvitus ja graafinen suunnittelu, 4 000 €
Polkutie Anna, Esikoulu- ja ala-asteikäisille lapsille suunnatun oppimista tukevan materiaalin suunnittelu, 2 000 €
Rönkkö Heikki, Meluvalli – kokeellisen sarjakuvateoksen toteutus, 2 000 €
Salervo Ville, Luxus radio -podcastin ilmesuunnittelu, 2 000 €
Strömman Kasper, Piparitalo palaa – rajoja rikkovia rakennelmia Piparkassun kaulimesta. ”Piparkkitehtuurin” tulevan klassikkokirjan rakennelmien luominen, kuvaaminen, taitto, 4 000 €
Wahlberg Salli, ”Titityisen tarinoita” – Lasten kuvakirjan kuvittaminen ja graafinen suunnittelu, 1 000 €

Onnea kaikille apurahansaajille!

uutinen